Curlingin SM-kilpailut (60+) vietiin onnistuneesti läpi Suur-Savo-hallissa
2.12.2020
Seniorien 60+-turnaus pelattiin 27.-29.11.2020 Rantasalmella 11 joukkueen voimin. Keväällä jo kertaalleen siirretty tapahtuma saatiin vietyä läpi asianmukaisin koronarajoituksin, mutta silti välittömässä hengessä. Turnauksen ottelut olivat valtaosin tiukkoja ja millintarkkoja ratkaisuja nähtiin sekä osumissa että T-heittojen keskiarvoja laskettaessa. Yllätyksiä ja pettymyksiä nähtiin sopivassa suhteessa. Jopa kolmiomittausta tarvittiin useamman kerran. Liiton uutukaiset sivutkin saivat tulikasteensa tulospalvelun alustana, ja kaikki tuntui toimivan. Mestaruuden uusi värikkäiden vaiheiden jälkeen Timo Kausteen kipparoima joukkue, joka voitti sunnuntaina pelinsä löytäneen Oiva Mannisen ryhmän. Kangasniemi nappasi myös kolmossijan, joskin Seppo Nissisen pronssiporukka koostui muuten vieraspaikkakuntien vahvistuksista. Jäänteosta vastasivat Mika Ollikainen ja Ville Niskavaara, ja Rantasalmen hallin neljä rataa olivat kertakaikkisessa huippukunnossa. Kuvia turnauksesta löytyy Curlingliiton sivuilta.
|