Toimintakertomus

RU/CURLINGJAOSTO

TOIMINTAKERTOMUS 2022

 

JAOSTON KOKOONPANO

 

Petteri Koskikallio, pj., sihteeri, rahastonhoitaja syyskaudella (p. 050-5557672)

Kauko Juntunen, jäsen

Jouko Lukkarinen, jäsen

Jussi Sinnemäki, jäsen

Arvo Tolvanen, jäsen

Harri Korhonen, rahastonhoitaja 27.8. asti

Pentti Kontturi, jäsen 27.8. asti

 

 

YLEISTÄ

RU:n curlingjaosto (Curling Rantasalmi) on jatkanut Rantasalmella vakituista peli- ja harjoitus-toimintaa pääasiassa Suur-Savo-hallissa. Lisäksi joukkueita on lähetetty mahdollisuuksien mukaan kansallisiin ja alueellisiin turnauksiin. Toimintaan on pelikausien (2021–2022 ja 2022–2023) aikana osallistunut lajin harrastajia yhteensä noin 30 henkeä. Rantasalmelaisten harrastajien lisäksi merkittävä osa (reilut 1/4) pelaajista käy vuoroilla Savonlinnasta.

Curling-ohjausta ja lajiesittelyjä yrityksille, koululaisille ja työporukoille on toteutettu satunnaisesti. Ohjaukset on välittänyt lähinnä halliyhtiö, joka on huomioinut lajiopastukset alennuksina jäämaksuissa. Kauden aikana talkootunteja kertyy curlingaktiiveille arviolta 140 tuntia, josta valtaosa on jäähallin ratojen pohjustamista hyvään pelattavaan kuntoon. Jaoksen talous on harrastajilta kerättävien pelimaksujen kautta vakaalla pohjalla. Viikoittaisen pelitoiminnan kustannukset eli kuukausittain halliyhtiölle maksettavat jäävuokrat kootaan harrastajilta kuukausi- tai kausimaksuina. Lisätukea liikuntatoiminnan järjestämiseen haetaan kunnalta liikunta-avustuksena, jota saatiin syksyllä 2021 alkaneelle kaudelle 1000 euroa.

Curling Rantasalmi / RU on Suomen Curlingliitto ry:n jäsenseura, joka on osallistunut pienenä mutta kasvavana seurana liiton toimintaan osallistuen lähinnä seniorien SM-kilpailuihin sekä muihin kansallisiin kilpailuihin. Syksyllä 2022 alkaneen kauden aikana seurassa on ollut kirjautuneita pelaajia yhteensä 9 (joista osalla lisenssi) ja lisäksi liiton kirjoilla on 11 pelaajaa ilman lisenssiä. Suomen Curlingliiton hallituksessa jatkaa Petteri Koskikallio, joka valittiin vuoden 2021 syyskokouksessa liiton varapuheenjohtajaksi kaksivuotiskaudeksi 2022–2023.

 

HARJOITUS- JA KILPAILUTOIMINTA

Curling Rantasalmen tärkein toiminta on viikoittaisten pelivuorojen järjestäminen kotihallissa. Torstai-iltojen (syyskaudella maanantai) pääasiallinen pelivuoro koostuu harjoituspeleistä, omatoimisesta harjoittelusta sekä etenkin omien pelaajien ns. puulaakisarjan pyörittämisestä. Lisäksi on pidetty ”samoilla jäillä” perjantai-aamun (syksyllä tiistai) vuoroa, johon on osallistunut pienempi harrastajamäärä. Kauden 2021–2022 puulaakisarjaan osallistui seitsemän joukkuetta, joten pelipäivinä jäällä oli keskimäärin 20 harrastajaa. Alkavalla syyskaudella puulaakijoukkueiden määrä näyttäisi jäävän viiteen. Aamuvuorojen osallistujia on ollut 5–15. Kestävästä suosiosta huolimatta nuorten ja etenkin naisten osuus pelaajista on yhä huomattavan vähäinen. Seuraamme kuuluu yksi savonlinnalainen pyörätuolipelaaja.

Rantasalmen harrastajat ovat mukana Itä-Suomen curlingsarjassa, jonka kausi ”2020–2021” venyi lopulta koronakatkosten vuoksi kevään 2022 puolelle. Kaudella 2022–2023 Itä-Suomen sarjan Rantasalmen osakilpailu toteutetaan 5.–6.11.2022 Suur-Savo-hallissa. Alkaneessa sarjassa on mukana yhdeksän joukkuetta: kaksi Rantasalmelta, Pieksämäeltä ja Kangasniemeltä sekä yksi Ranualta ja Joensuusta + kuurojen maajoukkue (Mikkeli/Jyväskylä/Pieksämäki/Anttola). Sarjan organisaatiovastuu on edelleen lähinnä Rantasalmella.

Vuoden 2022 aikana kansallisissa curlingturnauksissa on vieraillut RU:n harrastajia hieman tavanomaista vähemmän: Kangasniemen syysturnauksessa (lokakuu 2022) oli mukana yksi joukkue. Seniorimiesten SM-turnausta (50+) ei osunut kalenterivuodelle 2022..

Vuonna 2022 curlingtoiminta on palautunut normaaliin pitkän koronakatkoksen jälkeen. Harrastajamäärä on pienentynyt jonkin verran aiemmasta, mutta jatkuvuus on selkeästi turvattu.